''KUKA OLEN...''

Historia itsestäni

  • Olen nuori ammatti kilpa, - ja balettitanssija, - sekä toimin yrittäjänä tanssinopettajana, tapahtumatuottajana, mainosmallina, - liikunnan alan ammattilaisena toimin personal trainerinä ja ryhmäliikunnan ohjaajana. Toimin myös Herbalife itsenäisenä jäsenenä ja jälleenmyyjänä.
  • Minulla on yli 20 vuoden kokemus tanssin maailmasta, jonka olen aloittanut varhain nuorena. Olen nuoresta alkaen tanssinut monenlaisia tanssi muotoja, - sekä tyylejä, joista kilpatanssi ja baletti tulivat minulle lajeina urani kannalta lähemmäksi sydäntäni.
  • Olen näissä lajeissa kilpailut ja esiintynyt kansainvälisellä tasolla mm. SM, -GP, Finland Open-kilpailuissa kärkitasolla ja baletin puolella olen edustanut suomea Baltian ja pohjoismaiden baletti kansainvälisessä kilpailussa. Olen esiintynyt, -sekä Suomen Kansallisoopperassa ja Skava-oopperassa monenlaisissa projektiossa, kuten Joutsenlampi, Bollywood Kaboom yms. Olen myös toiminut tanssijana musiikkivideoissa, yökerhoissa, yksityistilaisuuksissa, - sekä televisiossa suorassa lähetyksessä.

Minkälainen työskentelytapa minulla on valmentajana?

  • Oma työskentelytapani ihmisten kanssa näkyy jokaista kohtaa siinä, miten olen vaativa ja motivoiva tuloksien saavuttamiseksi, mutta pyrin aina pitämään huumoria, - sekä iloa ilmapiirissä; olipa se yksityistunti, yksilövalmennus taikka ryhmätunti. Valmennuksessa hyödynnän sekä lähi ja etä tapaamisia.
  • Haluan, että asiakaskuntani saa niitä onnistumisen tunteita ja tuloksia, joita hän kaipaa sillä hetkellä - ja vielä vähän enemmän. Minulle on tärkeää, että jokainen saa tasa-arvoisen kohtelun ja tiimissä me yhdessä selviämme.

  • Olen kiinnostunut auttamaan henkilöitä, joille terveys, liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat lähellä sydäntä mentaalisella kuin fyysisessä muodossa. Omassa valmennuksessa haluan auttaa ihmisiä näkemään sisäisen sekä ulkoisen kauneuden/komeuden itsessään koko matkan ajan, jota hän käy läpi.
  • Valmennuksessa haluan hyödyntää asiakkaalle monipuolisin konstein muun muassa lihasvoiman ja massan hankinnassa kuntosali treenausta, samalla notkeutta ja elastisuutta tanssin sekä kehonhuoltoa pitämällä tunneilla ja monipuolisella ruokavaliolla ja tasapainoisella psyykettä tukien.
  • Oma erikoisosaamisen keskittyy tanssijoihin,- sekä tanssista kiinnostuneisiin harrastelijoihin. 

Koulutustausta

Tanssija 

  • Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitos (2009-2013)
  • Helsingin Baletti Academy (2013-2014)


Personal Trainer sekä erikois valmentaja koulutus:

  • Hyvinvointivalmentaja (2018) /Trainer4You
  • Kuntosalivalmentaja (2019) / Trainer4You
  • Personal Trainer (2020) / Trainer4You
  • Voimavalmentaja (2022) / Trainer4You
  • Psyykkinen Valmentaja (2022) / Trainer4You
  • Ravintovalmentaja (2023) / Trainer4You
  • Sisäpyörä Ohjaajakoulutus (2022)/ Erimover
  • Ryhmäliikunnan ohjaaja koulutus /Trainer4You (2023)
  • Pilates ohjaaja / (2023) Trainer4You
  • Yoga- ohjaaja  / Trainer4You (tulossa 2023)

Muu koulutus:

  • AD-mainosmalli/ Fashion Model Agency (2013)
  • Tanssitapahtuma tuottaja (2010)/ DanceAction
  • Seuraohjaajakoulutus Taso1/Suomen Tanssiurheiluliitto (2012)
  • Nuori Suomi ohjaajan (2010)
  • Seuraohjaaja koulutus (Taso 1) FHP & OPOP (FHP=Fyysisen harjoittelun perusteet ja OPOP=Oppimisen ja taidon opettamisen perusteet) 
  • Ensiavun koulutus /Suomen Ensiapukoulutus Oy/ 2022
  • SPORT Merkonomikoulutus ( Rastor Instituutio) (valmistautuminen 2023 syyskauden puolella...) 

Ryhmäliikunta lisenssi ohjaajakoulutukset:

  • Zumba®️ Fitness ohjaaja (2015)
  • AQUA Zumba®️ ohjaaja (2018)
  • Zumba®️ Step ohjaaja (2020)
  • Zumba®️ Toning ohjaaja (2020)
  • Zumba®️ Gold ohjaaja (2020)
  • Zumba Gold-Toning ohjaaja (2020)
  • Zumba Kids & Zumba Kids Jr Ohjaaja (2021)
  • Zumbini®️ & Zumbini for School ohjaaja (2022)
  • STRONG Nation®️ Ohjaaja (2016)
  • LesMills Bodypump®️ -ohjaaja (2020)
  • Circle Mobility™-ohjaaja (2023) 
  • SaunaYoga®️- ohjaaja (2019)
  • Bailatino®️- Ohjaaja (2012)
  • Bailatino® Senior (2016)
  • SaunaYoga® (2019)
  • Zumba Basic 2-lisäkoulutus (2018)
  • Zumba Rhythms 3-lisäkoulutus (2020)
  • Zumba pro skills-lisäkoulutus (2019)
  • Plate by Zumba®️ (2020)
  • Zumba Sentao™ (2023)
  • ZIN™ Mentor